Heippa!
Olen tässä suunnitellut, että tekisin aivan originaalin leivoksen (tai oikeammin pellillisen leivoksia) seuraavaa postaustani varten. Paljastan nyt, että tämä idea on "annosstruudeli". Struudeli on mielestäni erinomainen herkku ja ajattelin, että olisi kiva saada siitä eri muotoinen, jopa käteen sopiva. Tällä hetkellä ongelmani onkin lähinnä se, että en tiedä minkä muotoisen tekisin siitä... Se olisi kuitenkin rullattava rapeuden maksimoimiseksi. Ehkäpä tulevana lauantaina tai sunnuntaina selviää, minkälaiseen ratkaisuun päädyin!
maanantai 30. tammikuuta 2012
lauantai 14. tammikuuta 2012
Purjo-keltasipulipiirakka
Hip hei, kolmas postaus!
Piirakka pohjautuu ranskalaisen Michel Roux'n 'Muna' kirjassa olevaan purjopiiras-ohjeeseen.
Reilun 300g:n piirakkapohjaan tulee seuraavankaltaisesti aineksia:
180g vehnäjauhoa
90g vähän pehmentynyttä voita kuutioituna
1 keskikokoinen muna
½ tl suolaa
1 tl sokeria
Lisäksi täytteeseen:
1 kg purjoa ja keltasipulia
60g voita
suolaa ja pippuria
(sokeria)
5 keskikokoista keltuaista
1 dl maitoa
Ennen taikinan tekoa pistin kuitenkin täytteen muhimaan! Eli Roux'n alkuperäisohjeessa oli 1 kg purjoa, mutta korvasin noin puolet tästä määrästä keltasipulilla (eli sitä "tavallista" sipulia). Suhde purjon ja sipulin välillä taisi olla tässä noin 40:60. Joka tapauksessa hyvää tulee kunhan antaa sipulien hautua riittävän kauan!
Eli pannulla sulatetaan voi, johon lisätään purjot ja sipulit. Maustetaan suolalla ja pippurilla ja halutessa hipauksella sokeria (itse käytin noin ½ rkl). Haudutetaan noin 30 min kannen alla, jonka jälkeen jäähdytetään. Ennen täytteen saattamista loppuun kannattaa pistää taikina tulemaan.
Jauhoista muodostetaan (mahdollisimman tarttumattomalle) tasolle keko tai kaivo, jonka keskelle muut ainekset pistetään. Taikina vaivataan tasaiseksi. Vaivaaminen onnistuu myös kulhossa, joskin tasaiseksi vaivaaminen on silloin kovemman työn takana. Taikina kaulitaan ohueksi (paksuus riippuu oikeastaan vuoan halkaisijasta) kevyesti jauhotetulla työtasolla. Itse käytin halkaisijaltaan 24 cm vuokaa. Pohjan annetaan olla jääkaapissa noin 20 min ennen paistamista.
Pohja paistetaan 200 asteessa 20 minuuttia. Ennen uuniin pistämistä pohjaa pistellään haarukalla, ja vuorataan leivinpaperilla, jonka päälle pistetään (kuivia) papuja tai muuta, itse käytän riisiä. Nämä paistopavut/-riisi kannattaa säilöä (ilmatiiviissä) astiassa, sillä niitä voi käyttää paistamisen apuna kerta toisensa jälkeen... Pohjan paistumista odotellessa on hyvin aikaa tehdä täyte loppuun.
Keltuaiset ja maito vatkataan kevyesti keskenään. Seokseen lisätään sitten jäähtyneet purjot ja sipulit. Tässä vaiheessa maun voi tarkistaa, ja lisätä suolaa ja pippuria tarvittaessa. (Lisäksi Roux'n ohjeen mukaan Madrasin curryjauhetta, joka kuulemma sopii hyvin.) Piirakkaa paistetaan vielä täytteineen noin 40 uunissa, kunnes täyte on kullanruskea mutta vielä sisältä pehmeä. Mahdollisuuksien mukaan piirakka olisi hyvä jäähdyttää ritilillä -- itse en tähän ruvennut piirakkavuoan ollessa kiinteä.
Tässä vaiheessa mainitsen, että kyseinen piirakka on melko isotöinen. Käytetty aika onneksi korreloi piirakan hyvyyden kanssa! Kannattaa kokeilla!
![]() |
Uunituoretta. Värittömyydestään huolimatta erinomaisen hyvä piirakka! |

Voi, muna, suola ja sokeri "kaivossa" |
![]() |
Taikinasta tulee melko hauras, ja se murtuu helposti. Varovaisuus kannattaa tai joutuu paikkailemaan kuten allekirjoittaneelle kävi! |
Pohja paistetaan 200 asteessa 20 minuuttia. Ennen uuniin pistämistä pohjaa pistellään haarukalla, ja vuorataan leivinpaperilla, jonka päälle pistetään (kuivia) papuja tai muuta, itse käytän riisiä. Nämä paistopavut/-riisi kannattaa säilöä (ilmatiiviissä) astiassa, sillä niitä voi käyttää paistamisen apuna kerta toisensa jälkeen... Pohjan paistumista odotellessa on hyvin aikaa tehdä täyte loppuun.
Keltuaiset ja maito vatkataan kevyesti keskenään. Seokseen lisätään sitten jäähtyneet purjot ja sipulit. Tässä vaiheessa maun voi tarkistaa, ja lisätä suolaa ja pippuria tarvittaessa. (Lisäksi Roux'n ohjeen mukaan Madrasin curryjauhetta, joka kuulemma sopii hyvin.) Piirakkaa paistetaan vielä täytteineen noin 40 uunissa, kunnes täyte on kullanruskea mutta vielä sisältä pehmeä. Mahdollisuuksien mukaan piirakka olisi hyvä jäähdyttää ritilillä -- itse en tähän ruvennut piirakkavuoan ollessa kiinteä.
![]() |
Mums! Taustalla Michel Roux'n yllättävän monipuolinen kirja 'Muna'. |
Tässä vaiheessa mainitsen, että kyseinen piirakka on melko isotöinen. Käytetty aika onneksi korreloi piirakan hyvyyden kanssa! Kannattaa kokeilla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)