torstai 3. tammikuuta 2013

Vohvelit

Hei ja hyvää alkanutta vuotta 2013, 


Mums!

Mitä saa, kun vuodenvaihteen jälkeen on nälkä ja jääkaapista ei löydy juuri muuta kuin maitoa ja munia ja kaapissa seisoo vohvelirauta? Vohveleita toki.


Näiden vohvelien päälle tuli vaniljakastiketta ja marjoja, ja saattakin olla, että en ollut koskaan syönyt yhtä hyviä vohveleita

Tämäkin ohje on alkuperäisin aiemmin viitaamastani Michel Roux'n kirjasta Muna. Ohje eroaa perinteisestä ja yksinkertaisesta ohjeesta siinä, että tähän tulee myös voisulaa ja valkuaiset vatkataan erikseen. Ainesosat ovat seuraavanlaiset (määrästä saa 6 - 8 vohvelia):

50g sulaa voita
160g vehnäjauhoa
15g sokeria + hyppysellinen lisää valkuaisten vatkaamiseen
270g maitoa
2 munaa (keltuaiset ja valkuaiset erotettuina)


Paistokunnossa oleva taikina

Kananmunan valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi sokerihyppysellisen kanssa.

Voisulaan lisätään maito, sokeri, munankeltuaiset ja ne sekoitetaan. Jauhot vatkataan sekaan erissä. Lopuksi valkuaisvaahto käännellään muun massan sekaan. Lopputuloksen tulisi olla kuohkea ja hieman juokseva. Itse tykkään paistaa vohvelini melkein täysteholla. Paistettaessa riittää, kun raudan voitelee/rasvaa 2 - 3 vohvelin välein.


Vohveleista saa hieman rapeampia, kun niiden antaa jäähtyä ritilillä eikä päällekkäin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti